VIRTALÄHDE- KOULUTUKSEN SISÄLTÖ JA TAVOITTEET 

Tapahtumia voi toteuttaa digitaalisessa ja virtuaalisessa muodossa monin tavoin. Konsertit, messut, yritystapahtumat, taidenäyttelyt, esittävä taide ja moni muu perinteisesti livenä toteutettu tilaisuus on mahdollista rakentaa ja tehdä kiinnostavasti verkon välityksellä. 

Digitaalisen tapahtumatoiminnan kautta on mahdollista löytää uusia ansaintalogiikoita, joista osa pohjautuu perinteiseen tapahtuman tuottorakenteeseen ja osa on täysin uusia. Voiko sponsoreita ja yhteistyökumppaneita saada mukaan streamattuihin tapahtumiin? Miten myydään pääsylippuja ruudun kautta? Entäpä oheistuotekauppa? Myyntipaikat? Onko tapahtumatuotantoalaa kohdannut vaikea jakso mahdollista kääntää voitoksi? Olosuhteet tulevat helpottumaan, mutta ehkä tulevaisuudessa virtuaaliset mahdollisuudet tulevat kulkemaan käsi kädessä live-toteutuksen kanssa. 

Muun muassa näitä kysymyksiä ratkotaan valmennusjakson aikana. Koulutuksessa tutustutaan uusiin teknologisiin mahdollisuuksiin, toteutetaan ja harjoitellaan live-streamausta käytännössä, törmäytetään ideoita ansainnan ja liikeideoiden kehittämiseksi ja rakennetaan vahvempia tukiverkostoja. Koulutus sisältää 10 teemoitettua verkkotapaamista.  

Koulutuskalenteri:

HUOM! Muutokset mahdollisia!

ORIENTAATIO

Online-info 1.9.2020 klo 10

Online osallistujatapaaminen sekä info-koulutuksesta

 

Teema 1: TEKNIIKKA

Koulutustapaaminen 8.9.2020 

Kameratyöskentely ja valaistus

JOENSUU: Tiedepuisto – Victoria 1 & Victoria 2

klo 10.30-11.30​ Katsaus alaan – Digitaalinen tapahtumatuotanto

klo 12.30-15 Kameratyöskentely, kamerat ja valaistus

Asiantuntijat: projektipäällikkö/lehtori Kari Keuru & mediatoimittaja Isto Janhunen

 

Koulutustapaaminen 15.9.2020 

Äänitekniikka

LUVIA: Nuorisoseurantalo Tasala

Aika: klo 10.30-11.30 alustus aiheeseen, Antti Immonen, Yle

12.30-15 Mikrofonit, mikserit ja äänityöskentely, Isto Janhunen ja Kari Keuru

Demobändinä paikalla:

One Gig Band:
Laulu – Elli Hleihel
Kitara – Teemu Santalo
Basso – Santeri Pakkanen
Rummut – Roope Puumalainen
Piano – Jorge Keskinen

 

Koulutustapaaminen 22.9.2020

Streamauspalvelut sekä LIVE-tapahtuman miksaus ja editointi

JOENSUU

10.30-11.30 Hans Ekroos (Gikker) ja Joona Haarala (Suomen Podcastmedia) esittelevät streamauspalveluita ja -alustoja.

12.30-15 Rock-klubi Kerubi, esiintymässä Stone Hills, äänentoisto: Guru Entertainment

Asiantuntija(t): Hans Ekroos, Joona Haarala, Isto Janhunen ja Timo Sund.

 

Koulutustapaaminen 29.9.2020

Lipunmyyntijärjestelmät, streamauspalvelut ja turvallisuus​

klo 10.30-11.30 Mirva Merimaa, Tiketti

klo 12.30-13.30 Jarkko Heinonen ja Veli Palovaara, Lippu.fi sekä Niklas Lindholm, Rockway

klo 14-15 Turvallisuus verkkotapahtumissa, Joona Haarala, Podcastmedia

 

Teema 2: SISÄLTÖ

Koulutustapaaminen 6.10.2020

Vuorovaikutus sekä yleisön kohtaaminen, esiintymistaidot​

klo 10.30-11.30 sekä 12.30-13.30 Tiina Klemettilä ja Marja Ollikainen puhuvat yleisön kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta digitaalisissa tapahtumissa/online-tapahtumissa.

Klo 13.30-14.30 Joona Haarala puhuu esiintymistaidoista digitaalisissa tapahtumissa.

RIIHIMÄKI: Riihimäen ammattioppilaitos Hyria

Asiantuntijat: YLE urheilu ja tapahtumat, päätuottaja sekä ilmiötuottaja Tiina Klemettilä ja tuottaja Marja Ollikainen, Joona Haarala, Podcastmedia

 

Koulutustapaaminen 27.10.2020

Aika: klo 10.30-15 (lounastauko klo 11.30-12.30)

DEMO-streamaus ja streamauksen valmistelut​

TaideTiistaiErityisryhmien esittävän taiteen kavalkadi rakkaudella porilaisille, jossa porilaiset erityistaidetoiminnan bändit, Osallisuusteatteri, Satasirkus sekä eri yhdistysten kokemusasiantuntijat kertovat toiminnastaan taiteen rajamailla. Tapahtumassa on auki myös Taidetestaamo, jossa voit kokeilla itsellesi sopivia erilaisia taidetoimintoja.   

PORI

 

Koulutustapaaminen 3.11.2020

Aika: klo 10.30-15 (lounastauko klo 11.30-12.30)

Saavutettavuus ONLINE-tapahtumissa sekä yleisötyö ja moderointi​

klo 10.30-11.30 toimitusjohtaja ja tulkki Outi Huusko 

Klo 12.30 -13.30 kuuloliiton erityisasiantuntija
Sami Virtanen (esteettömyysasiat) 

Klo 13.30-14.30 yliopettaja Elina Tapio:
Tiloissa ja hajalla – ajatuksia vuorovaikutuksesta ja sen mahdollistamisesta multimodaalisen vuorovaikutuksen tutkimuksen näkökulmasta.

Klo 14.30-15.00 Humakin viestintäpäällikkö Jarmo Röksä: Saavutettavuus striimissä ja tekniset toteutukset (live viittomakielen tulkkaus, kirjoitustulkkaus, äänentunnistukseen perustuva tekstitys, saavutettava tekstitys jälkilähetykseen (saavutettavuusdirektiivi). 

Striimaus: Kauppakumpu.fi/Timo Sund 

HELSINKI: Humanistinen ammattikorkeakoulu, Ilkantie 4.

 

Teema 3: TALOUS

Koulutustapaaminen 10.11.2020

Aika: klo 10.30-15 (lounastauko klo 11.30-12.30)

Tekijänoikeudet luovilla aloilla verkossa ja streamauksissa

10.30-11.30 Lottaliina Pokkinen, Muusikkojen liitto

12.30-13.30 Eveliina Heinilä, Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus

14-15 Tarmo Toikkanen, Creative Commons

 

Koulutustapaaminen 17.11.2020

Aika: klo 10.30-15 (lounastauko klo 11.30-12.30)

10.30-11.30 Esiintyjien palkkiot:  Mikko von Hertzen

12.30-13.30 Kuinka toteutetaan onnistunut yleisötapahtuma virtuaalisesti – case Shift: Sini Toivonen, CEO, Shift Business Webstival

13.30 -> ohjelma tarkentuu

Koulutustapaaminen 24.11.2020

Aika: klo 10.30-15 (lounastauko klo 11.30-12.30)

TAMPERE

klo 10.30-11.30 ONLINE-tapahtumien markkinointi

Asiantuntija: Muutoksen tekijä, sosiaalisen median strategi Reetta Nurmo/Ellun Kanat.

klo 12.30-15 XR-mahdollisuudet ONLINE-tapahtumissa ​

Asiantuntijat: Yle Urheilu ja tapahtumat, kehitystuottaja Olli-Pekka Salli ja kehitystuottaja Antti Immonen.

 

 

Koulutustapaaminen 1.12.2020

Aika: klo 10.30-15 (lounastauko klo 11.30-12.30)

Tapahtuma-alan rahoitusmahdollisuudet ja ansaintalogiikat sekä tapahtumateollisuuden kansainvälisten näkymien luotaaminen

10.30-11.30 Leena Janhila, Creve

12.30 ->Risto Kuulasmaa, Brightland Amsterdam, paneelikeskustelu tapahtuma-alan tulevaisuudesta

 

Koulutustapaaminen 8.12.2020

Katsaus AltSpace-ympäristöön tapahtumatuotannossa

klo 14-15 Pekka Ouli, Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

 

 

KOULUTUKSEEN ILMOITTAUTIMINEN 

Ilmoittaudu mukaan Virtalähde-koulutukseen 15.5.-31.8.2020 tästä 
ja saa virtaa verkkotapahtumiin!

Mikäli joudumme tekemään karsintaa (esim. osallistumäärä yli Zoomin kantokyvyn), tällaisessa tapauksessa priorisointi tapahtuu rahoittajan toiveesta kohdealueen (Etetä-Savo, Pohjois-Savo & Pohjois-Karjala) mukaan ja näiden jälkeen huomioidaan ilmoittaumisjärjestys.

 

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJÄ  

Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) on vahvasti profiloitunut, valtakunnallinen ammattikorkeakoulu, joka on erikoistunut työyhteisöjen kehittämisen, kulttuurituotannon ja luovan toimialan yrittäjyyden kehittämiseen. Humakissa on 1500 opiskelijaa ja noin 130 asiantuntijaa eri tehtävissä.